Andreas Gerlach yhdistää maalauksen, digitaalisen tekniikan ja klassisen taidegrafiikan omaksi kuvakielekseen, joka rakentuu geometriasta, abstraktiosta, väristä ja rytmistä. Hänen graafikon koulutuksensa ja konetekniikan opintonsa kohtaavat tässä, joten rakenteellinen tarkkuus kulkee intuitiivisen muotoilun rinnalla.

Musiikilla on keskeinen osa, ja sen myötä kysymys siitä, miten rytmi, ääni ja dynamiikka muokkaavat tunteitamme ja havaintoamme. Gerlach kääntää tämän näkymättömän vaikutuksen visuaalisiksi rakenteiksi ja voimakkaiksi väritiloiksi.

Samalla hän ei pidä valmista teosta välttämättä lopullisena. Jotkin työt saavat ajan myötä palautuvia lisäyksiä todellisista arkiesineistä, häiritseviä kappaleita, jotka muuttavat teoksen näkemistä ja merkitystä koskematta alkuperäiseen maalaukseen. Tapahtuuko se ja milloin, jää avoimeksi. Vasta myynnin myötä prosessi päättyy ja teos saa lopullisen muotonsa.